En tiedä miten tästä pitäis kirjoittaa kun masentaa niin kovasti. Eläinlääkäri käski pitää kohtauksista kirjaa, joten jospa aloitan siitä ekasta.

27.2. Teukka kävi röntgenkuvissa ja koira tietenkin rauhotettiin tuon takia. Teukka sai rauhoitteen noin kymmenen aikaan aamulla ja sitä jouduttiin vähän ajan päästä lisäämään, koska ensimmäinen annos ei vaikuttanut tarpeeksi. Lähdimme kuvauksista kotiin päin noin puolen päivän aikaan En ottanut Teukalle herätettä.

Koira veteli sitten sikeitä koko päivän. Joskus illan suussa se viiden aikaan se alkoi vähän tokenemaan ja kävi ulkona pissalla. Mutta sitten se tuli taas takaisin koisaamaan. Minun mielestä tokeneminen kesti yllättävän kauan. Illalla joskus yhdeksän jälkeen annoin koirille ruuat ja teukku oli edelleeln vielä tokkurainen ja vähän äksykin. Sitten kymmenen aikaan se alkoi.

Ensin kuului vinkumista ja naaman rapsutusta sitten kolinaa. Koira kouristeli lattialla tosi voimakkaasti ja kuolasi sekä vinkui. Kun en tiennyt mistä on kysymys pyysin Janin apuun ja hän piti pyyhkeen kanssa teukkaa aloillaan (mikä ei nyt ollut kovin viisasta). Aikaa oli kulunut varmaan noin 4min kun teukka alkoi sitten reagoimaan puheeseen ja katsoi muakin silmiin. Nousi sitten ylös ja käveli levottomasti ympäri huonetta ja joi kovasti. Käytiin pihalla vielä pissillä ja sen  jälkeen teukka kuin vajosi uudestaan pieneen narkoosiin. Ja nukkui yön sitten sikeästi.

Soittelin heti seuraavana päivänä lääkärille ja juttelin Annan kanssa. Otettiin verinäytteet mistä ei löytynyt mitään. Anestesialääkäriltä saimme lausunnon, jossa epäiltiin oireidenmahdollisesti johtuneen narkoosilääkityksestä, mutta pois ei suljettu myöskään epilepsiaa. Yhden kohtauksen perusteella ei kuitenkaan vielä annettu diagnoosia vaan käskettiin odottaa.

Sitten viime yönä (24.3) kolmen aikaan kuulin unen keskelle kolinaa ja tajusin heti mistä on kyse. Kun selvisin kodinhoitohuoneelle niin koira oli tehnyt kakat alleen ja kouristeli erittäin voimakkaasti. Kuolaa valui runsaasti. Kouristelukohtaus kesti yli viisi minuuttia eikä koira vielä kouristelun loputtuakaan ottanut kontaktia, vaan läähätti voimakkaasti pitkään. Noin vartin odoteltuani päätin yrittää saada Teukan viilenemään ulos sillä läähätys ei tuntunut loppuvan. Teukka ei meinannut jaksaa nousta joten mä nostin sen pihalle. SIellä se kuitenkin kävi heti maahan, joten menimme sitten takaisin sisälle.

Aloin pestä lattiaa ja teukka vajosi taas unen rajamaille. Kun olin saanut siivottua koira kuitenkin nousi juomaan ja kävelemään hetkeksi. Aikani seurattuani menin takaisin nukkumaan, mutta kuulin vielä hetken aikaa kävelyä ja pientä uikutusta. Lopulta Teukka kuitenkin rauhoittui.

Soitin tänään eläinlääkärille ja menemme perjantaina ottamaan vielä verinäytteen, jossa katsotaan elektrolyytit... ja Teukalle aletaa testaamaan epilepsialääkitystä

Tästä tulee nyt pitkä vuodatus, mutta sitähän varten tää blogi on, että voi purkaa tuntojaan... Olin pelännut eka kohtauksen jälkeen uutta ihan kamalasti kun tiesin mitä se tarkoittaa. Ja sitten se tuli. Enää en reagoinut asiaan niin voimakkaasti, kun tiesin mistä on kyse. Näky oli vain kamalan masentava ja joka sekunti toivoin sen loppuvan ja koiran vain selviävän siitä. Kohtauksen seuraaminen on jotain ihan kamalaa, mihin ei todellakaan haluaisi keskellä yötä herätä.

Mä en voi ymmärtää tätä huonon tuurin määrää mikä meitä kohtasi. Aikoinani Sennin otettuani ymmärrän omat virheeni koiraa hankkiessa kun otin sennin ekasta vastaan tulevasta paikasta sen enempää sukuihin tai koiraan perehtymättä. Mutta Teukkaa etsiessäni tein yli vuoden töitä tutustuessani rotuun ja kiusasin lähes kaikkia nahkakasvattajia kyselyilläni. Vaihdoin jopa rotua terveempään siitä syystä, että saisin todennäköisemmin terveen koiran. Sitten kun löytyi se todella mukava kasvattaja joka halusi minut tuontilupauksen haltijaksi olin onnesta soikeana.

Teukka on osoittautunut ihan mahtavaksi harrastuskaveriksi, joka on niin motivoitunut tekemiseen. Loputtoman ahne ja hirmu saalisviettinen. Se ei paineistu pienistä ja kestää kouluttaessakin ties mitä mun tohotuksia ja aina se vain jaksaa yrittää. Mä luovuin perheellisenä ihmisenä muista harrastuksista satsaten tähän kaiken vapaa-ajan mitä perheeltä jäi. Odotin kovasti tulevia kesän näyttelyitä ja tavoitteena oli syksyllä selvittää BH koe sekä kaukana siinti vielä hakukokeet, joka on lajina todella innostava.

En tiedä mistä kaivaa motivaatiota, sillä koira nauttii tekemisestä niin paljon, että ei sitä vuoden ikäisenä viitsi pelkästään lenkkikaveriksi jättää. Mutta mä olen niin kilpailuviettinen, että ilman tavoitteita on vaikea saada itsestään kaikkia tehoja irti. Tämä kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta just nyt tältä musta tuntuu. Ehkä se ajan kanssa helpottaa ja saan taas kaivettua intoa esiin. Ainakin kovasti odotan, että hanget sulaisivat ja pääsisimme taas treenaaman metsään hakuilua.

Eniten silti pelottaa miten elämä tulee tästä eteen päin soljumaan. Kuinka lääkkeet alkavat vaikuttaa Teukkaan ja tuleeko vielä uusia kohtauksia. Olen nähnyt liian läheltä kaverini koiran taistelua epilepsian kanssa ja se kuva hirvittää. Koko elämä ja perhen rutiinit meni koiran taudin mukaan.

Tätä en todellakaan soisi kenellekään....Olen myös erittäin pahoillani Annan puolesta, joka näki suuren vaivan tuodessaan Teukan tänne. Hän on auttanut meitä ihan kaikessa ja on ollut mukana teukan kasvussa alusta asti. Hän on myös jaksanut aina kärsivällisesti vastailla mun mitä kummallisempiin kysymyksiin ja pelkoihin. Tällaista kuitenkin sattuu kun kyse on elävistä olennoista eikä koneista...

Ehkä huomenna näyttää taas valoisammalta.