01.30 Ja samaa rataa jatkuu... Nyt annoin sitten liuosta, mutta koira paskoi sen heti ulos. Annoin sitten uuden putelin kohtauksen jälkeen, jotta aine edes vähän vaikuttaisi. Tämän jälkeen koira kiersi kodinhoitohuoneessa kehää varmaan kaksi tuntia. En tiedä eikö se enää itsekään uskalla rauhoittua kun heti kun se relaa niin kohtaus iskee.

Tämä viikko on ollut yhtä helvettiä eikä loppua tunnu näkyvän. Koira on kuin varjo entisestä Teukasta. Pumpattu täyteen lääkettä, niin että silmät seisoo päässä. Se ei malta rauhottua ollenkaan vaan pyörii pyörimistään ja ulvoo omituisesti. Mä en voi itkemättä sitä katsoa. Ei tämä ole koiran elämää.

Mä vuorasin kodinhoitohuoneen lattian suojapaperilla, sillä tuon paskan siivoaminen laattojen saumoista alkaa käydä todella työstä. Mä olen myös itse koko ajan valmiustilassa enkä ole nukkunut yöllä juuri ollenkaan. Ja sit kun nukahdin niin koira sai taas kohtauksen.

Miten kukaan voi sanoa, että koira ei kärsi?! Mitä siitä on enää jäljellä jos joskus nämä kohtaukset saadaan hallintaan..? Mä alan olla ihan loppu. Mulla ei riitä usko siihen, että tuo lääkearsenaali auttaisi kuitenkaan jos aine ei kerran imeydy. Teukka ei ole oksennellut, ei ripuloinut eikä pulpautellut lääkkeitä pihalle. Mä en myöskään ole unohtanut antaa lääkettä. Joten mitä jää jäljelle? Vaikka arvo saataisiin kohoamaan, niin parhaassa tapauksessa nämä kohtaukset ovat pysyneet kuosissa vain sen kolme viikkoa. Ja mun mielestä se ei ole riittävä tavoite.

Mun on pakko kirjoittaa tää kaikki pihalle, jotta ymmärtäisin oikeasti, että nyt on tehtävä päätös. Vaikka lääkärit kuinka sanovat, että odotetaan kunnes lääkepitoisuus veressä nousee, mutta mä en enää usko, ettäs se Teukan kohdalla auttaisi. Toiseksi koira olisi siksi aikaa saatava johonkin sairaalahoitoon, sillä miten ihmeessä mä tai koira tai meidän perhe jaksettaisiin tätä vielä monta viikkoa. Jani oli yön pois kotoa ja äiti tuli siksi aikaa auttamaan minua, sillä mä en todellakaan olisi yksin selvinnyt kahden pienen lapsen ja kouristelevan koiran kanssa. Ja kyllä kai tämän jotenkin jaksaisi jos tietäisi, että koira tulee kuntoon, mutta se alkaa olla musta vain kaukainen unelma.

Tää on niin väärin ja niin hirveetä ajatellakin, että mun pitää soittaa lääkäriin ja varata aika lopetukseen. Mistä ihmeestä siihen saa voimaa. Miten mä voin katsoa koiraa silmiin ja päättää, että nyt mä luovutan. Anna anteeksi rakas Teukka...